Panostaja Oyj Pörssitiedote, muutokset johdossa 24.11.2017 klo 11.00
Panostajan sijoituskohteen Suomen Helakeskus Oy:n toimitusjohtajaksi on kutsuttu KTM S. Martti Niemi (s. 1961). Niemi ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan viimeistään 15.12.2017. Suomen Helakeskus Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Hannu Rantanen jatkaa tehtävässään uuden toimitusjohtajan aloittamisajankohtaan asti, jonka jälkeen Rantanen jää pois konsernin palveluksesta.
Niemellä on laaja-alainen kokemus tukkukaupan yritysten johtamisesta ja kehittämisestä. Niemi on aikaisemmin toiminut liikkeenjohdon konsulttina sekä muun muassa Lämpö-Tukku Oy:n ja B&B TOOLS Finland Oy:n toimitusjohtajana.
Panostaja Oyj
Juha Sarsama
Toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja
Juha Sarsama
Panostaja Oyj
040 774 2099
Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on kahdeksan enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.