Admicom Oyj:n anti ylimerkitty moninkertaisesti - Listautumisanti keskeytetään


Admicom Oyj:n anti ylimerkitty moninkertaisesti - Listautumisanti keskeytetään


ADMICOM OYJ YHTIÖTIEDOTE 1.2.2018 KLO 16:00

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.


Admicom Oyj:n listautumisannin merkintäaika on keskeytetty annin moninkertaisen ylimerkinnän vuoksi. Admicom Oyj:n ("Admicom" tai "Yhtiö") suunnattu osakeanti ("Listautumisanti") on ylimerkitty moninkertaisesti, ja Yhtiön hallitus on Listautumisannin ehtojen mukaisesti päättänyt keskeyttää instituutio-, henkilöstö- ja yleisöannin merkintäajan tänään 1.2.2018 klo 16.00. 

Listautumisannissa tarjottiin merkittäväksi enintään 520 000 Yhtiön uutta osaketta ("Antiosakkeet") institutionaalisille sijoittajille Suomessa ("Instituutioanti"), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ("Yleisöanti") sekä Yhtiön henkilöstölle ("Henkilöstöanti"). Listautumisannin merkintäaika alkoi 26.1.2018. Merkintäajan keskeyttäminen vaikuttaa Listautumisannin aikatauluun seuraavasti: Yhtiön hallitus päättää arviolta maanantaina 5.2.2018 Antiosakkeiden allokaatiosta, eli lopullisesta määrästä, lopullisen määrän jakautumisesta Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöannin välillä sekä Listautumisannissa tehtyjen merkintäsitoumusten hyväksymisestä kokonaan tai osittain. Admicom tiedottaa Listautumisannin lopullisesta tuloksesta yhtiötiedotteella samana päivänä, eli arviolta 5.2.2018.

Instituutioantiin osallistuneiden sijoittajien tulee maksaa hyväksytyn merkintäsitoumuksen mukaiset heille jaetut Antiosakkeet merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaisesti siten, että maksu on merkintäpaikan tilillä viimeistään tiistaina 6.2.2018 kello 13.00. Listautumisannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut Antiosakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille arviolta torstaina 8.2.2018. Hyväksytyistä Antiosakkeiden merkinnöistä lähetetään postitse vahvistusilmoitus merkintäsitoumuksen antaneille sijoittajille arviolta 16.2.2018.

Mahdollisten hylättyjen sekä leikattujen merkintöjen merkintämaksut palautetaan merkintäsitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille arviolta viiden (5) pankkipäivän kuluessa Antiosakkeiden allokaatiosta, eli viimeistään perjantaina 9.2.2018. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin tili, johon merkinnät on maksettu, merkintämaksut palautetaan viimeistään seitsemän (7) pankkipäivän kuluessa, eli viimeistään tiistaina 13.2.2018. Palautettaville merkintämaksuille ei makseta korkoa.

Admicom on 24.1.2018 jättänyt hakemuksen Nasdaq Helsinki Oy:lle Yhtiön osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle ("First North"). Yhtiön osakkeiden ensimmäinen kaupankäyntipäivä First Northissa on arviolta 9.2.2018 edellyttäen, että Yhtiön listalleottohakemus hyväksytään. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on ADMCM. 

Nasdaq First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisena Admicomin hyväksyttynä neuvonantajana toimii Merasco Oy.

Admicom Oyj

HALLITUS

Lisätietoja antaa:

Antti Seppä
Toimitusjohtaja
Admicom Oyj
antti.seppa@admicom.fi
+358 40 575 9709

Jenni Renko
Markkinointipäällikkö
Admicom Oyj
jenni.renko@admicom.fi
+358 44 332 2248

Hyväksytty neuvonantaja:
Merasco Oy
puhelin: 09-6129 670

Admicom Oyj

Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen edelläkävijä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön pilvipalveluna toimiva SaaS-pohjainen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja saumattomasti kirjanpitoon asti.

Admicom on nopeasti ja kannattavasti kasvava, pitkälti henkilöstön omistama yritys, jonka liikevaihdosta yli 90 % on toistuvaa kuukausilaskutusta. Yhtiön liikevaihto on kasvanut 8,1 miljoonaan keskimäärin 37 % vuosivauhtia vuosina 2012-2017 käyttökatteen noustessa 36 %:iin. Yhtiöllä on yli 90 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla ja Tampereella sijaitsevissa toimipisteissään. www.admicom.fi

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa, Sudessa-Seelannissa tai Yhdysvalloissa tai missään muussa maassa, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista.. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei tulla rekisteröimään eikä niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperimarkkinalain (U.S. Securities Act of 1933 muutoksineen) mukaisesti eikä niitä saa tarjota Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Hyväksytty Neuvonantaja eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään Nasdaq First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaiseen yhtiöesitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Yhtiö ei ole antanut eikä tule antamaan valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Listautumisannista ei julkaista Esitedirektiivin mukaista Finanssivalvonnan hyväksymää esitettä. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.