Neo Industrial: Vuoden 2018 näkymien päivitys toisen kvartaalin liikevaihdon ja liikevoiton perusteella


NEO INDUSTRIAL OYJ    PÖRSSITIEDOTE               12.6.2018 KLO 14:00

Neo Industrial: Vuoden 2018 näkymien päivitys toisen kvartaalin liikevaihdon ja liikevoiton perusteella

Neo Industrial Oyj (”Neo Industrial” tai ”Yhtiö”) ilmoitti 24.4.2018 julkistetun 1.1.2018–31.3.2018 liiketoimintakatsauksen yhteydessä päivittävänsä arviotaan Yhtiön loppuvuoden tuloskehityksestä viimeistään 12.6.2018.

Vuoden 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen heikosta tuloskehityksestä johtuen koko vuoden liiketuloksen odotetaan heikkenevän viime vuodesta, vaikkakin pysyvän merkittävästi positiivisena. Päivitys perustuu ennakkotietoon toisen kvartaalin liikevaihdosta, joka on noin 32,0 miljoonaa euroa (32,5 miljoonaa euroa vertailukaudella 1.4.–30.6.2017) ja ennakkotietoon toisen kvartaalin liikevoitosta, joka on edellisvuotta parempi eli noin 1,7 miljoonaa euroa (1,1 miljoonaa euroa).

Yhdysvaltojen asettamien Venäjän vastaisten, alumiiniraaka-aineiden tuotantoon kohdistuvien pakotteiden voimaantulo on siirtynyt lokakuuhun 2018, minkä johdosta pakotteiden vaikutukset alumiiniraaka-aineiden saatavuuteen ovat toistaiseksi pysyneet odotettua vähäisempinä. Yhtiö on varmistanut alumiinivalssilangan toimituksensa merkittäviltä osin nykysopimuksillaan. Alumiinikaapeleiden hintataso on kuitenkin noussut vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla alumiinimarkkinoilla vallitsevan tilanteen, kuten Venäjän vastaisten pakotteiden ja Yhdysvaltojen asettaman alumiinia koskevan tuontitullin takia.

Yhtiö antaa lisätietoa Venäjän vastaisten pakotteiden vaikutuksesta alumiiniraaka-aineiden hintoihin ja saatavuuteen kolmannen kvartaalin aikana puolivuotiskatsauksensa yhteydessä 15.8.2018. Neo Industrialin liiketoiminnan luonteeseen kuuluvat suuret vaihtelut kvartaalien välillä, ja ne voivat poiketa myös eri vuosina toisistaan.

Neo Industrial Oyj
Hallitus

Lisätietoja antaa:

Markku Rentto, hallituksen puheenjohtaja, Neo Industrial Oyj
Puh. +358 40 500 1858

Neo Industrial Oyj lyhyesti:

Neo Industrial Oyj:n strategiana on investoida pääasiassa teollista liiketoimintaa harjoittaviin ja keskenään synergiaetuja tarjoaviin yrityksiin. Yhtiön tavoitteena on kehittää ostettuja yrityksiä aktiivisella omistajuudella ja luoda niihin lisää arvoa. Tuottoa sijoitukselle syntyy osinkona ja arvonnousuna. Neo Industrial Oyj:n B-osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. Neo Industrial Oyj:n toimiala on kaapeliteollisuus. Lisätietoja: www.neoindustrial.fi