Kutsu Nokia Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen


Nokia Oyj
Pörssitiedote
29.3.2019 klo 9.30

Kutsu Nokia Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Nokia Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 21.5.2019 klo 14.00 Messukeskuksessa, Messuaukio 1, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja kokousta edeltävä kahvitarjoilu alkavat klo 12.30.

A. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
- Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen
7. Tilinpäätöksen vahvistaminen
8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja hallituksen valtuuttaminen päättämään jakokelpoisten varojen jakamisesta
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että välittömän osingonjakopäätöksen sijaan yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan yhteensä enintään 0,20 euron varojenjaosta osakkeelta osinkona kertyneistä voittovaroista ja/tai pääoman palautuksena sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta.
Valtuutus olisi voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun saakka. Valtuutusta käytettäisiin varojen jakamiseen neljässä erässä valtuutuksen voimassaoloaikana, ellei hallitus perustellusta syystä päätä toisin. Hallitus tekisi erilliset päätökset kunkin jakoerän määrästä ja ajankohdasta alla mainittujen alustavien täsmäytys- ja maksupäivien mukaisesti. Yhtiö julkistaa kunkin hallituksen päätöksen erikseen ja vahvistaa samassa yhteydessä asiaankuuluvat täsmäytys- ja maksupäivät.

Alustava täsmäytyspäivä Alustava maksupäivä
23.5.2019 6.6.2019
30.7.2019 8.8.2019
29.10.2019 7.11.2019
4.2.2020 13.2.2020


Kukin erä maksettaisiin osakkeenomistajille, jotka ovat kyseisen erän täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Hallitus siis ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella ei jaeta osinkoa varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä, vaan hallitus päättäisi jakokelpoisten varojen jakamisesta yhtiökokouksen päättämän valtuutuksen mukaisesti.
9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen nimitysvaliokunnan suosituksesta, että yhtiökokouksessa valittavien hallituksen jäsenten vuosipalkkio toimikaudelta, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, pysyy ennallaan: 440 000 euroa maksetaan hallituksen puheenjohtajalle, 185 000 euroa hallituksen varapuheenjohtajalle ja 160 000 euroa kullekin muulle hallituksen jäsenelle. Lisäksi ehdotetaan, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle ja henkilöstöpoliittisen valiokunnan puheenjohtajalle maksetaan kullekin vuosipalkkiona lisäksi 30 000 euroa, teknologiavaliokunnan puheenjohtajalle lisäksi 20 000 euroa ja kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle lisäksi 15 000 euroa.
Hallitus ehdottaa myös, että kaikille muille hallituksen jäsenille, paitsi hallituksen puheenjohtajalle, maksetaan hallituksen ja sen valiokuntien kokouksista kokouspalkkio, joka perustuu hallituksen jäsenen kotipaikan ja kokouspaikan väliseen matkustamiseen. Kokouspalkkio pysyy ennallaan ja se maksetaan enintään seitsemältä kokoukselta toimikauden aikana seuraavasti: 5 000 euroa mannerten välistä matkustamista edellyttävältä kokoukselta ja 2 000 euroa mantereen sisäistä matkustamista edellyttävältä kokoukselta. Hallitus ehdottaa myös, että hallituksen jäsenille korvataan matka- ja majoituskulut sekä muut välittömästi hallitus- ja valiokuntatyöstä aiheutuneet kulut.
Nimitysvaliokunta ehdottaa, että vuosipalkkioista noin 40 prosenttia maksettaisiin markkinoilta hankittavina Nokian osakkeina tai vaihtoehtoisesti käyttämällä yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Kokouspalkkio sekä matka- ja muut kulut maksettaisiin rahana.
11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen nimitysvaliokunnan suosituksesta, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kymmenen (10).
12. Hallituksen jäsenten valitseminen
Louis R. Hughes on ilmoittanut, että hän ei ole enää yhtiökokouksen jälkeen käytettävissä Nokian hallituksen jäseneksi. Näin ollen hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen nimitysvaliokunnan suosituksesta, että seuraavat hallituksen nykyiset jäsenet valitaan uudelleen toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä: Sari Baldauf, Bruce Brown, Jeanette Horan, Edward Kozel, Elizabeth Nelson, Olivier Piou, Risto Siilasmaa, Carla Smits-Nusteling ja Kari Stadigh. Lisäksi ehdotetaan, että hallituksen uudeksi jäseneksi samalle toimikaudelle valitaan Søren Skou, A.P. Møller Mærsk A/S:n toimitusjohtaja.
Kaikki hallituksen jäsenehdokkaat on esitelty yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.nokia.com/yhtiokokous.
13. Tilintarkastajan valitseminen tilikaudelle 2019
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että PricewaterhouseCoopers Oy valitaan uudelleen yhtiön tilintarkastajaksi tilikaudelle 2019.
14. Tilintarkastajan valitseminen tilikaudelle 2020
Nokia on velvollinen järjestämään EU:n tilintarkastusasetuksen mukaisen tilintarkastusyhteisön valintamenettelyn tilikauden 2020 tilintarkastusta koskien (tilintarkastajan pakollinen rotaatio). Johtuen käytännön vaatimuksista EU:n tilintarkastusasetuksen mukaisen valintamenettelyn järjestämiseksi sekä velvollisuudesta sisällyttää vähintään kaksi ehdokasta tarkastusvaliokunnan ehdotukseen, hallitus uudelleenarvioi tilintarkastajan valinnan aikataulua. Tilintarkastajan valinta tilikaudeksi 2020 jo tässä varsinaisessa yhtiökokouksessa antaisi valitulle tilintarkastusyhteisölle aikaa valmistautua uuteen tilintarkastustoimeksiantoon. Samalla yhtiön osakkeenomistajat saisivat mahdollisuuden valita tilintarkastajan jo ennen kyseistä tilikautta.
Yllä olevaan perustuen sekä hallituksen tarkastusvaliokunnan suosituksesta, hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että Deloitte Oy valitaan yhtiön tilintarkastajaksi tilikaudelle 2020.
15. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilikaudeksi 2019 ja 2020, kullekin, valittavalle tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan laskun mukaan, tarkastusvaliokunnan hyväksymien hankintaperiaatteiden mukaisesti.
16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 550 miljoonan Nokian osakkeen hankkimisesta, mikä vastaa alle 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutuksen nojalla tehtäviin hankintoihin ehdotetaan käytettäväksi yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvia varoja, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön jakokelpoisia varoja.
Valtuutuksen nojalla hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua arvopaperimarkkinoilla vallitsevaan Nokian osakkeen hintaan hankintapäivänä. Osakkeita voidaan hankkia mitätöitäväksi, pidettäväksi yhtiön hallussa, luovutettavaksi edelleen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Yhtiö voi tehdä pääomamarkkinoilla tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai muita järjestelyjä.
Yhtiön omia osakkeita voidaan hankkia muutenkin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Hallitus päättäisi muista yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista.
Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 21.11.2020 saakka ja se päättää varsinaisen yhtiökokouksen 30.5.2018 hallitukselle antaman hankintavaltuutuksen.
17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 550 miljoonan osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia yhdessä tai useammassa erässä valtuutuksen voimassaoloaikana. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Ehdotettu valtuutuksen enimmäismäärä vastaa alle 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista tällä hetkellä.
Osakkeita tai erityisiä oikeuksia voidaan antaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen laissa määritellyin edellytyksin. Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön pääomarakenteen kehittämiseen, omistuspohjan laajentamiseen, yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisten kannustinohjelmien toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.
Hallituksella olisi oikeus päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista.
Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 21.11.2020 saakka ja päättävän varsinaisen yhtiökokouksen 30.5.2018 antaman osakeantia ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevan valtuutuksen. Valtuutus ei päätä ylimääräisen yhtiökokouksen 2.12.2015 Nokian ja Alcatel Lucentin yhdistymisen toteuttamiseksi hallitukselle antamaa osakeantia koskevaa valtuutusta.
18. Kokouksen päättäminen
B. Yhtiökokousasiakirjat
Yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat osakkeenomistajien saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.nokia.com/yhtiokokous. Nokia vuonna 2018 -julkaisu, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, on myös saatavilla mainituilla internetsivuilla. Nämä asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.nokia.com/yhtiokokous viimeistään 4.6.2019.
C. Ohjeita yhtiökokoukseen osallistujille
1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen 
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 9.5.2019 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen suomalaiselle arvo-osuustililleen, on merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Jos teillä ei ole suomalaista arvo-osuustiliä, katsokaa kohta 4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja tai 5. ADR-osaketalletustodistusten haltijat.
Osakkeenomistajan, jolla on suomalainen arvo-osuustili ja joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 14.5.2019 klo 16.00, johon mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä yhtiössä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:
a) yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.nokia.com/yhtiokokous;
b) puhelimitse numeroon 020 770 6870 maanantaista perjantaihin klo 09.00-16.00; tai
c) kirjeitse osoitteeseen Nokia Oyj, Osakerekisteri, PL 226, 00045 NOKIA GROUP.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus.
2. Äänestäminen ennakkoon
Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta yhtiön internetsivujen välityksellä 29.3.-14.5.2018 klo 16.00 saakka. Ennakkoon äänestäneen osakkeenomistajan ei ole mahdollista käyttää osakeyhtiölain mukaista kyselyoikeuttaan tai oikeuttaan vaatia äänestystä yhtiökokouksessa ja hänen mahdollisuuttaan äänestää ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen mahdollisesti muuttuneen asiakohdan osalta saatetaan rajoittaa, ellei hän saavu itse tai asiamiehen välityksellä paikalle yhtiökokoukseen. Sähköisen ennakkoäänestyksen ehdot ja muut sitä koskevat ohjeet ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.nokia.com/yhtiokokous.
Ennakkoon äänestämiseen tarvitaan osakkeenomistajan arvo-osuustilin numero.
3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä yhtiön osakerekisteriin yllä mainittuun osoitteeseen tai sähköpostitse agm@nokia.com ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 9.5.2019. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla viimeistään 16.5.2019 klo 16.00 mennessä tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, tilapäisesti merkittäväksi yhtiön osakasluetteloon yllä mainittuun ajankohtaan mennessä. Lisätietoa asiasta on saatavilla myös yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.nokia.com/yhtiokokous.
5. ADR-osaketalletustodistusten haltijat
ADR-osaketalletustodistusten haltijan, joka aikoo käyttää äänioikeuttaan yhtiökokouksessa, tulee viipymättä ilmoittaa osallistumisestaan Citibank N.A.:lle noudattaen Citibank N.A.:n erikseen toimittamia ohjeita
6. Muut ohjeet/tiedot
Nokia Oyj:llä on tämän kokouskutsun päivänä yhteensä 5 635 968 159 osaketta ja ääntä.
Yhtiökokouspaikan ovet avataan klo 12.30. Osakkeenomistajien, heidän edustajien ja mahdollisten avustajien on todistettava henkilöllisyytensä sisäänkäynnillä. Kokousosallistujat ovat tervetulleita kokousta edeltävään kahvitilaisuuteen. Yhtiökokous pidetään pääasiassa suomen kielellä ja kokouksessa on simultaanitulkkaus ruotsiksi ja englanniksi, sekä tarvittavilta osin suomeksi.
Yhtiökokoukseen ilmoittautuneella ja paikalla olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

26.3.2019

HALLITUS

Nokia
Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman. Nokialla on toimialan ainoa maailmanlaajuisesti saatavilla oleva kokonaisvaltainen valikoima verkkoratkaisuja, ohjelmistoja, palveluita ja lisensointimahdollisuuksia. Asiakkaitamme ovat viestintäpalvelujen tarjoajat, joiden verkoissa on yhteensä yli 6,1 miljardia käyttäjää, sekä yrityksiä yksityisellä ja julkisella sektorilla, jotka käyttävät ratkaisujamme parantaakseen tuottavuutta ja rikastuttaakseen asiakkaidensa elämää.

Maailmankuulun Nokia Bell Labsin ja muiden tutkimusyksiköidemme työn ansiosta johdamme siirtymää kohti nopeampia ja turvallisempia 5G-verkkoja, joilla on käänteentekevä vaikutus ihmisten elämään sekä yhteiskuntaamme. Nokia sitoutuu korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja luo laadukasta teknologiaa, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. www.nokia.com

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Jon Peet, viestintäjohtaja

TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT

Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat heijastavat Nokian tämänhetkisiä odotuksia ja näkemyksiä tulevaisuudesta. Näitä ovat esimerkiksi: A) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät strategioihimme ja kasvun hallintaan; B) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen ja odotettavissa oleviin osinkoihin; C) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat tuloskehitystämme, tulostamme, liiketoiminnan kuluja, veroja, valuuttakursseja, suojauksia, kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitellut synergiat ja tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja katteita; D) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme; E) odotukset markkinoiden kehittymisestä, yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista; F) kykymme integroida hankitut liiketoiminnat toimintoihimme sekä toteuttaa liiketoimintasuunnitelmat ja saavuttaa tavoitellut hyödyt, mukaan lukien tavoitellut synergiaedut, kustannussäästöt ja tehokkuustavoitteet; G) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät mahdollisiin tuleviin yhteistyömahdollisuuksiin, yhteistyösopimuksiin, patenttilisenssisopimuksiin tai välimiesmenettelyihin, mukaan lukien tulo, joka tultaisiin saamaan yhteistyöstä, kumppanuudesta, sopimuksesta tai välimiesmenettelyn nojalla; H) tuotteidemme ja palveluidemme toimitusten ajoitus, mukaan lukien lyhyen ja pitkän aikavälin odotukset 5G palveluiden tuomisesta markkinoille ja kykymme hyötyä siitä, sekä yleisesti ottaen 5G ekosysteemin valmius; I) oletukset ja tavoitteet, jotka koskevat yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä, yhteisyrityksiä tai niiden perustamisia ja niihin liittyvät hallinnolliset, oikeudelliset, viranomais- ja muut ehdot, sekä odotettu asiakaskuntamme; J) vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyiden, riita-asioiden, hallinnollisten menettelyjen ja viranomaistutkimusten lopputulokset; K) oletukset, jotka koskevat uudelleenjärjestelyitä, investointeja, pääomarakenteen optimointitavoitteita, yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, pääomarakenteen optimointitavoitteiden, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet, mukaan lukien 2019-2020 kustannussäästöohjelmamme; L) odotuksemme, suunnitelmamme tai hyötymme, jotka liittyvät pääomakuluihin, tilapäisiin lisäkustannuksiin tai muihin K&T kuluihin uusien tuotteiden kehittämiseksi ja tuomiseksi markkinoille, mukaan lukien 5G; ja M) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät "uskoa", "odottaa", "odotukset", "sitoutua", "ennakoida", "ennustaa", "nähdä", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä", "suunnitella", "aikoa", "vaikuttaa", "oletus", "keskittyä", "jatkaa", "arviomme mukaan", "pitäisi", "tulisi", "tulee" tai muut vastaavat ilmaisut. Näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy useita riskejä ja epävarmuustekijöitä, joista useat ovat meidän vaikutusvaltamme ulkopuolella, mikä voi johtaa siihen, että varsinaiset tuloksemme eroavat materiaalisesti näistä lausumista. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Tulevaisuutta koskevat lausumamme ovat vain ennusteita, jotka perustuvat meidän tämänhetkisiin odotuksiimme ja näkemyksiimme tulevaisuuden tapahtumista ja kehityksestä ja niihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, joita on vaikeaa ennustaa, koska ne liittyvät tulevaisuuden tapahtumiin ja olosuhteisiin.  Riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) strategiamme on alttiina erilaisille riskeille ja epävarmuuksille ja on mahdollista, että emme välttämättä onnistu toteuttamaan menestyksekkäästi strategisia suunnitelmiamme, ylläpitämään tai parantamaan liiketoimintojemme operatiivista ja taloudellista tulosta, tunnistamaan oikein tai tavoittelemaan menestyksekkäästi liiketoimintamahdollisuuksia tai muuten kasvattamaan liiketoimintaamme; 2) yleinen taloustilanne, markkinaolosuhteet ja muu kehitys maissa joissa toimimme, mukaan lukien 5G:n käyttöönoton aikataulu ja kykymme onnistuneesti hyötyä käyttöönotosta; 3) kilpailu sekä kykymme panostaa tehokkaasti ja kannattavasti uusiin kilpailukykyisiin ja korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin sekä tuoda näitä markkinoille oikea-aikaisesti; 4) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, mukaan lukien informaatioteknologia- ja televiestintäalojen syklisyys ja vaihtelu ja meidän potentiaalimme ja panostuksemme tutkimus- ja kehitystyön saralla; 5) riippuvuutemme rajallisesta asiakasmäärästä ja laajoista monivuotisista sopimuksista; 6) kykymme säilyttää olemassa olevat aineettomaan omaisuuteemme liittyvät tulonlähteemme, mukaan lukien lisensoinnin avulla, luoda uusia tulonlähteitä ja suojata aineetonta omaisuuttamme loukkauksilta; 7) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa kustannussäästöjä ja synergiaetuja yleisesti ja kykymme toteuttaa tehokkaasti muutoksia toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme; 8) globaali liiketoimintamme ja altistumisemme lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös kehittyvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja valuuttasääntelyyn liittyville riskeille; 9) kykymme saavuttaa hankituista liiketoiminnoista odotetut hyödyt, synergiaedut, kustannussäästöt ja tehokkuustavoitteet yleisesti sekä Alcatel-Lucentin hankinnan jälkeen; 10) valuuttakurssien vaihtelut sekä suojaustoimenpiteet; 11) kykymme saavuttaa onnistuneesti odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät yhteistyömahdollisuuksiin, yhteistyösopimuksiin, patenttilisenssisopimuksiin tai välimiesmenettelyihin, mukaan lukien tulo, joka tultaisiin saamaan yhteistyöstä, kumppanuudesta, sopimuksesta tai välimiesmenettelyn nojalla; 12) Nokia Technologiesin kyky suojata immateriaalioikeuksiaan ja ylläpitää sekä luoda uusia patentti-, tavaramerkki- ja teknologialisensointitulolähteitä ja IPR-liitännäisiä tuloja erityisesti älypuhelinmarkkinoilla, jotka eivät välttämättä toteudu suunnitelmien mukaisesti; 13) riippuvuutemme immateriaalioikeuksilla suojatuista teknologioista, mukaan lukien itse kehittämämme ja meille lisensoidut teknologiat, sekä immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeudellisten vaatimusten, lisensointikustannusten ja käyttörajoitusten riskit; 14) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä käyttämiemme prosessien luotettavuus liiketoimintamme tai yhteisyritystemme hallinnossa, sisäisessä valvonnassa ja säädösten noudattamisen varmistamisessa estääksemme oikeudellisia seuraamuksia; 15) tukeutumisemme kolmansien osapuolten ratkaisuihin tietojen tallennuksessa ja palvelujen jakelussa, mikä altistaa meidät tietoturva-, sääntely- ja kyberturvallisuusriskeille; 16) tietoteknisten järjestelmien tehottomuus, tietoturvaloukkaukset, toimintahäiriöt tai -katkokset; 17) altistumisemme erilaisille sääntökehyksille, jotka sääntelevät korruptiota, petosrikoksia, kauppapolitiikkaa ja muita riskialueita, sekä mahdollisesti sakkoihin, seuraamuksiin tai pakotteisiin johtaviin menettelyihin tai tutkimuksiin; 18) asiakasrahoituksen epäsuotuisa kehitys tai pidennetyt maksuehdot, joita tarjoamme asiakkaillemme; 19) mahdolliset eri lainkäyttöalueilla kohdattavat monitahoiset veroihin liittyvät seikat sekä verokiistat ja -velvoitteet, joiden perusteella meille voidaan määrätä maksettavaksi lisää veroja; 20) kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia muun muassa todellisen tai oletetun tuloksemme perusteella; 21) kykymme sitouttaa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 22) häiriöt valmistus-, palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja toimitusketjuprosessejamme sekä maantieteellisesti keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 23) liiketoimintaamme liittyvien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyjen, sopimusriitojen tai tuotevastuita koskevien väitteiden vaikutus; 24) kykymme palauttaa luottoluokituksemme investment grade -tasolle tai säilyttää luottoluokituksemme; 25) kykymme saavuttaa yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai toteuttaa yritysjärjestelyt onnistuneesti, sekä niihin liittyvät odottamattomat vastuut; 26) osallistumisemme yhteisyrityksiin ja yhteisessä hallinnassa oleviin yhtiöihin; 27) liikearvomme kirjanpitoarvo saattaa olla kerrytettävissä olevia rahamääriä matalampi; 28) osakkeenomistajille kultakin tilikaudelta jaettavien osinkojen ja pääomanpalautusten määrän epävarmuus; 29) eläkekustannukset, työntekijärahastoihin liittyvä kustannukset, ja terveydenhuoltokustannukset; 30) kykymme onnistuneesti purkaa tilauskantaa ja hyötyä siitä taloudellisesti; ja kykymme jatkaa myyntihankkeiden muuttamista liikevaihdoksi; ja 31) merenalaiseen infrastruktuuriin liittyvät riskit, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 21.3.2019 jättämässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 60-75 otsikon "Operating and financial review and prospects-Risk factors" alla sekä muissa Yhdysvaltain arvopaperiviranomaiselle (US Securities and Exchange Commission) jätetyissä asiakirjoissa. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten olennaisen poikkeamisen tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä odotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuutta koskevia lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtumien tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.