Ramirent Oyj:n vähemmistöosakkeiden lunastamista koskevaan välimiesmenettelyyn on määrätty kolme välimiestä


Ramirent Oyj                                                                   

Pörssitiedote 23.9.2019 klo 10:15 EEST

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA MISSÄ TARJOUS OLISI SOVELLETTAVAN LAIN VASTAINEN.

Ramirent Oyj:n vähemmistöosakkeiden lunastamista koskevaan välimiesmenettelyyn on määrätty kolme välimiestä

Ramirent Oyj (”Ramirent”) tiedotti aiemmin, että Loxam S.A.S. (”Loxam”) on 29.7.2019 käynnistänyt Ramirentin vähemmistöosakkeita koskevan lunastusmenettelyn aloittamalla osakeyhtiölaissa tarkoitetun välimiesmenettelyn saadakseen omistukseensa kaikki Ramirentin liikkeeseen lasketut ja ulkona olevat osakkeet.

Loxam on 20.9.2019 saanut tiedon, että Keskuskauppakamarin lunastuslautakunta on määrännyt kolmijäsenisen välimiesoikeuden muiden kuin Loxamin omistuksessa olevien Ramirentin ulkona olevien osakkeiden lunastamista koskevaan lunastusmenettelyyn. Välimiesoikeuden muodostavat välimiesoikeuden puheenjohtaja Mika Savola, asianajaja Harriet Lagus ja OTT Pekka Timonen.

Lisätietoja:

Jukka Havia, talousjohtaja, Ramirent Oyj

Puh. +358 50 355 3757

jukka.havia@ramirent.com

Ramirent on johtava palveluyritys, joka tarjoaa konevuokrausta rakentamiseen sekä muuhun teollisuuteen. Autamme asiakkaitamme työskentelemään turvallisesti ja tehokkaasti vuokraamalla juuri heille sopivia koneita sekä palvelemalla sujuvasti ja positiivisella asenteella. Ramirentissä on noin 3 000 työntekijää ja 300 konevuokraamoa yhdeksässä Pohjois- ja Itä-Euroopan maassa. Vuonna 2018 Ramirent-konsernin myynti oli 712 miljoonaa euroa. Ramirent on noteerattu Nasdaq Helsingissä (RAMI). Loxam S.A.S. on hankkinut yli 90 prosenttia kaikista Ramirentin osakkeista ja tulee poistamaan yhtiön Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalta heti kun se on sovellettavien lakien mukaan sallittua.

Ramirent – Gear up. Konevuokraamo palveluksessasi

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.ramirent.com