Scanfil Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset 22.4.2021


SCANFIL OYJ PÖRSSITEDOTE 22.4.2021 klo 14.00

Scanfil Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin poikkeuksellisin menettelyin 22.4.2021 Helsingissä Covid-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi 3.10.2020 voimaan tulleen väliaikaisen lain (677/2020) nojalla. Osakkeenomistajilla ja heidän asiamiehillään oli mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Kokoukseen ei ollut mahdollista osallistua paikan päällä.

Scanfil Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 22.4.2021 vahvistanut vuoden 2020 tilinpäätöksen sekä myöntänyt tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous käsitteli yhtiön toimielinten palkitsemisraportin.

Osinko
Osinkoa päätettiin jakaa hallituksen esityksen mukaisesti yhteensä 0,17 euroa kutakin ulkona olevaa osaketta kohden. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 26.4.2021 ja osingon maksupäivä on 3.5.2020.

Hallitus ja tilintarkastaja
Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin viisi. Hallituksen jäseniksi valittiin edelleen Harri Takanen, Jarkko Takanen, Bengt Engström, Christina Lindstedt ja Juha Räisänen.

Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Harri Takasen. Hallitus päätti lisäksi valiokuntiin järjestäytymisestä seuraavasti: tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat Jarkko Takanen, Harri Takanen ja Christina Lindstedt sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet ovat Harri Takanen, Jarkko Takanen ja Bengt Engström.

Hallitus on yhtiökokouksen jälkeen uudelleen arvioinut jäsenten riippumattomuutta. Christina Lindstedt ja Bengt Engström ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista. Juha Räisänen on riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista, mutta ei riippumaton yhtiöstä. Jarkko Takanen on riippumaton yhtiöstä, mutta ei riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista. Harri Takanen ei ole riippumaton yhtiöstä tai sen merkittävistä osakkeenomistajista. Tarkempi kuvaus hallituksen jäsenten riippumattomuusarvioinnista on yhtiön verkkosivuilla.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 4 200 euroa/kk ja hallituksen jäsenten palkkioksi 2 600 euroa/kk ja lisäksi valiokunnan jäsenelle 600 euroa/kokous. Lisäksi Suomen ulkopuolella asuvalle hallituksen jäsenelle maksetaan 200 euroa/fyysinen kokous (sama kuin aiemmin). Hallituksen jäsenten matkakulut maksetaan yhtiön matkustuspolitiikan mukaisesti.

 Tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.

Yhtiön tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Kirsi Jantunen. Tilintarkastaja on valittu tehtävään toistaiseksi.

Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta hallituksen esityksen mukaan.
Hankittavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 5 000 000 osaketta. Omat osakkeet hankitaan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat alentavat yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa.

Osakkeet hankitaan muussa kuin osakkeenomistajien omistuksen mukaisessa suhteessa. Hankinta toteutetaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä. Osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuneen hankintahetken käypään arvoon.

Valtuutus kumoaa 23.4.2020 yhtiökokouksen antaman valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta sen myöntämisestä.

Valtuutus osakeantiin
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista hallituksen esityksen mukaan.

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 13 000 000 osaketta.

Hallitus päättää kaikista osakeantien ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista, että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeannit voivat tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).

Valtuutus kumoaa 23.4.2020 yhtiökokouksen antaman valtuutuksen päättää osakeanneista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta (valtuutus rekisteröity 17.6.2020). Valtuutus on voimassa 30.6.2022 saakka.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on 6.5.2021 alkaen luettavissa yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.scanfil.com.

Scanfil Oyj

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Petteri Jokitalo
puh. (08) 4882 111

Scanfil Oyj on kansainvälinen elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistaja ja järjestelmätoimittaja, jolla on yli 40 vuoden kokemus vaativasta sopimusvalmistustoiminnasta. Scanfil tarjoaa asiakkaiden käyttöön laajan palvelukokonaisuuden, joka ulottuu tuotesuunnittelusta tuotteen valmistukseen, materiaalien hallintaan sekä logistisiin ratkaisuihin. Vertikaalisesti integroitu tuotanto ja kokonaisvaltainen toimitusketju luovat pohjan Scanfilin kilpailuvalteille: nopeudelle, joustavuudelle ja luotettavuudelle.

Tyypillisiä Scanfilin valmistamia tuotteita ovat moduuleita tai integroituja tuotteita muun muassa itsepalveluratkaisuihin, automaatiojärjestelmiin, langattomiin viestintämoduleeihin, ilmanvaihdon ohjausjärjestelmiin, keräys- ja lajitteluratkaisuihin, analysaattoreihin ja säähavainnointiin liittyviin laitteisiin. Scanfilin palveluita käyttävät monet kansainväliset automaatio-, turvallisuus, energia-, cleantech-, tietoliikenne- ja terveystekniikan alan toimijat sekä kaupungistumiseen liittyvien toimialojen yritykset. Scanfilin tehdasverkostoon kuuluu kymmenen tehdasta Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, missään maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista. Ennakkonäkemykset: Tietyt toteamukset tässä pörssitiedotteessa ovat ennakkonäkemyksiä, joihin sisältyy tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että Scanfil Oyj:n toteutuvat tulokset, suoritukset tai saavutukset poikkeavat olennaisesti niistä tulevaisuuden tuloksista, suorituksista tai saavutuksista, jotka on kerrottu tai joihin on viitattu tällaisissa ennakkonäkemyksissä. Tähän pörssitiedotteeseen sisältyvät ennakkonäkemykset voivat sisältää sellaisia sanoja kuin ”saattaa”, ”tulee”, ”odotetaan”, ”ennakoidaan”, ”suunnitellaan”, ”uskotaan”, tai muuta vastaavaa terminologiaa. Uusia riskitekijöitä voi syntyä ajoittain, eikä yhtiön johdolla ole mahdollisuutta ennakoida kaikkia noita riskitekijöitä tai sitä, miten nämä tekijät voivat vaikuttaa Scanfil Oyj:n toteutuvan tuloksen, suoritusten ja saavutusten olennaiseen poikkeamiseen ennakkonäkemyksissä mainituista. Nämä riskitekijät ja epävarmuustekijät huomioon ottaen sijoittajien ei tulisi liikaa luottaa ennakkonäkemyksiin toteutuvien tulosten ennakointina. Tässä pörssitiedotteessa ilmaistut ennakkonäkemykset ovat ajankohtaisia ainoastaan tässä pörssitiedotteessa mainittuna päivänä. Ei ole odotettavissa, että tällaista tietoa päivitettäisiin, täydennettäisiin tai tarkistettaisiin kaikissa tilanteissa, muutoin kuin lain tai säännösten niin edellyttäessä, uuden informaation, muuttuvien olosuhteiden tai tulevaisuuden tapahtumien pohjalta tai muissa tilanteissa.