Tulosvaroitus: Soprano muuttaa tulosohjaustaan

Helsinki, FINLAND


Soprano Oyj sisäpiiritieto 23.8.2021 klo 9.00

Tulosvaroitus: Soprano muuttaa tulosohjaustaan

Soprano Oyj päivittää arviotaan vuoden 2021 tulosohjauksesta. Soprano arvioi päivitetyssä tulosohjauksessaan, että Soprano Oyj konsernin liiketuloksen ennakoidaan olevan selvästi parempi kuin vuoden 2020 liiketulos -992 tuhatta euroa. Aiemmassa tulosohjauksessaan yhtiö oli ennakoinut Soprano Oyj konsernin vuoden 2021 liiketuloksen olevan positiivinen.

Koulutuskysynnässä oli jo nähtävissä touko-kesäkuussa 2021 elpymistä. Koronapandemian neljäs aalto ja uudet rajoitustoimet ovat kuitenkin vähentämässä selvästi vuoden 2021 toiselle vuosipuoliskolle realisoituvaa koulutusmyyntiä. Koronapandemian vuoksi myöskään koulutusviennin ja uusien liiketoimintojen myynti ei ole kehittynyt toivotulla tavalla.

Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Pauliina Lautanen-Nissi: ”Markkinatilanne oli keväällä elpymässä, mutta pandemiatilanteen heikentyminen uudelleen aiheutti meille pettymyksen. Viranomaisten koronapandemiaan liittyvät uudet rajoitustoimet iskivät suhdanneherkkään koulutustoimialaan.”

Soprano Oyj


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Pauliina-Lautanen-Nissi, 050 3516 277, pauliina.lautanen-nissi@soprano.fi
Talousjohtaja Panu Kauppinen, 044 236 3740, panu.kauppinen@soprano.fi


Soprano Group – Elinikäistä oppimista ammattilaisille

Soprano Group on kasvuhakuinen koulutusyhtiö, joka keskittyy ammattilaisten elinikäisen oppimiseen. Oppiminen tapahtuu yhä monipuolisemmin, digitaaliset etäkurssit ja itseopiskeltavat verkkokurssit ovat vakiinnuttaneet paikkaansa perinteisen läsnäkoulutuksen rinnalle. Soprano Group tarjoaa asiakkaiden hyödyksi parhaat koulutussisällöt, menetelmät ja teknologiat.

Parhaan asiakaskokemuksen takaavat kokeneet tekijät Informator Tieturi Groupissa, Management Institute of Finland MIFissä ja MIF Academyssä. Palvelemme seitsemässä kaupungissa Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä, verkoston kautta kymmenissä maissa sekä virtuaalisesti ympäri maailman. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 11,8 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 90 henkeä. Sopranon osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
 
Lisätietoja: www.soprano.fi, www.mif.fi , www.tieturi.fi
, www.informator.se