Admicom Oyj: Admicom tekee merkittävän investoinnin tuotekehitykseen ja tuotteisiin ostamalla Aitio Finland Oy:n ja Hillava Oy:n


Admicom Oyj: Admicom tekee merkittävän investoinnin tuotekehitykseen ja tuotteisiin ostamalla Aitio Finland Oy:n ja Hillava Oy:n

SISÄPIIRITIETO 22.12.2021 KLO 12:30

Admicom vahvistaa edelläkävijän asemaansa ja kilpailukykyään hankkimalla ohjelmistokehitykseen erikoistuneen jyväskyläläisen Aitio Finland Oy:n osakekannan enemmistön sekä samaan yritysryhmään kuuluvan jyväskyläläisen ohjelmistoyhtiö Hillava Oy:n koko osakekannan. Yritysostojen kautta Admicomin henkilömäärä kasvaa yli 20:llä ohjelmistoalan kehittäjällä ja asiantuntijalla.

Vuonna 2007 perustettu Aitio Finland Oy toimittaa asiakkailleen räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden kehityspalveluita, sekä niihin liittyviä integraatio- ja ylläpitopalveluita, mobiilisovelluksia ja pilvipalveluratkaisuja. Hillava Oy puolestaan kehittää ja markkinoi pilvipohjaista toiminnanohjausjärjestelmää erityisesti kenttätyön suunnitteluun ja ohjaamiseen. Hillavan tuotteen kehitys on aloitettu vuonna 2014 osana Aitio Finlandin liiketoimintaa.

Aitio Finland Oy:n ja Hillava Oy:n yhteenlaskettu liikevaihto vuodelta 2020 oli 2,3 miljoonaa euroa ja käyttökate 25,5 % liikevaihdosta. Liikevaihdosta noin 0,4 miljoonaa euroa koostui vuonna 2020 toistuvista ohjelmisto- ja ylläpitotuotoista. Aitio Finlandin vuoden 2021 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 2,0 miljoonaa euroa ja käyttökatteen noin 0,5 miljoonaa euroa. Hillavan liikevaihdon arvioidaan olevan vuonna 2021 noin 0,6 miljoonaa euroa ja käyttökatteen 0 miljoonaa euroa.

Aitio Finlandin ja Hillavan asiakaskunta koostuu pääosin pienistä ja keskisuurista talotekniikan, rakentamisen ja teollisuuden yhtiöistä. Yhtiöiden referenssiasiakkaita ovat mm. talotekniikkayhtiö Terawatt Oy, Seinäjoen Energia Oy ja Puustelli Group Oy.


Järjestelyn rakenne ja kaupan keskeiset ehdot

Aitio Finland Oy:stä hankitaan osakevaihdolla yhtiön pääomistajien Rouhee Group Oy:n ja Toni Paloniemen osakkeet eli noin 83,5 % yhtiön osakekannasta loppuosan osakkeista jäädessä yhtiön työntekijöiden omistukseen. Osakevaihdolla hankittavien osakkeiden arvostus on noin 5,3 miljoonaa euroa.  Hillava Oy:n osakekanta ostetaan Admicom Finland Oy:n omistukseen kokonaan noin 2,5 miljoonan euron kauppahinnalla ja kauppahinta maksetaan rahana. Omistus ja hallinta hankittuihin Aitio Finland Oy:n ja Hillava Oy:n osakkeisiin siirtyvät ostajalle 22.12.2022.

Aitio Finland Oy:n osakevaihtoon liittyvä anti toteutetaan 22.12.2022. Annissa suunnataan 61 287 Admicom Oyj:n osaketta Rouhee Group Oy:lle ja Toni Paloniemelle. Osakkeiden merkintähinta vastaa Admicom Oyj:n osakkeen 1.10.-21.12.2021 kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia 86,69 euroa. Annettavat uudet osakkeet vastaavat noin 1,2 % Admicom Oyj:n ennen suunnattua antia liikkeelle lasketusta osakemäärästä. Luovutettaviin osakkeisiin liittyy asteittain 6 vuoden aikana kauppakirjan allekirjoittamisesta purkautuvat luovutusrajoitukset. Lisäksi osakassopimuksen perusteella Admicom Oyj:llä on oikeus lunastaa Aitio Finland Oy:n työntekijäosakkaille omistukseen jäävät osakkeet. Tarkoituksena on, että työntekijäosakkaat olisivat Aitio Finlandin osakkaina arviolta ainakin kolmen vuoden ajan.     


Admicomin väliaikainen toimitusjohtaja Petri Aho:

”Olen erittäin iloinen saadessani julkistaa Admicomin kasvustrategiaa ja ydinosaamista erinomaisesti tukevat Aitio Finland ja Hillava yrityskaupat strategiakautemme ensimmäisen vuoden päätteeksi. Osana jatkuvaa strategiatyötä ja yrityskauppaprosessia olemme identifioineet merkittäviä investointimahdollisuuksia uusiin tuoteratkaisuihin, nykyisen tuoteportfoliomme edelläkävijyyden ja kasvun vahvistamiseksi, sekä teknologisen kilpailukyvyn varmistamiseksi.  Aitio Finlandin ja Hillavan henkilöstön ohjelmistotuotteisiin, talotekniikan ja rakentamisen toimialaan sekä teknologiaan liittyvä osaaminen täydentää loistavasti Admicomin ja Tocomanin osaamista, ja voimme yhdessä viedä ohjelmistoratkaisuidemme kehitystä entistä vauhdikkaammin eteenpäin, hyödyntää identifioimamme kasvumahdollisuudet ja parantaa asiakaskokemusta. Toivotan Aitio Finlandin ja Hillavan asiakkaat ja henkilökunnan lämpimästi tervetulleiksi Admicom-perheeseen.”


Aitio Finland Oy:n toimitusjohtaja ja Rouhee Group Oy:n pääomistaja Thomas Raehalme:

”Olemme todella innoissamme päästessämme mukaan kehittämään alan kattavimpia ja edistyksellisimpiä ohjelmistoratkaisuja osana Admicomia. Uskon korkeatasoisen ja monipuolisen osaamisemme tukevan erinomaisesti Admicomin tuotekehitystä ja avaavan myös uusia tulevaisuudenmahdollisuuksia. Samalla pystymme tarjoamaan myös kehittäjillemme entistä mielenkiintoisempia haasteita ratkaistaviksi.”


Hillava Oy:n toimitusjohtaja Ville Miettinen:

”Nyt osana Admicom -konsernia Hillavan kasvutarina jatkuu ja kehittyy. On todella mahtavaa, että voimme yhdessä mahdollistaa kohdetoimialojemme asiakkaille entistä laajemmin palvelu- ja ratkaisumahdollisuuksia. ”


Yritysoston strategiset tavoitteet:

  • Yritysosto kasvattaa merkittävästi Admicom -konsernin tuotekehitysresursseja ja kriittistä teknologista osaamista, ja siten vahvistaa yhtiön pitkän aikavälin kilpailukykyä, jatkuvuutta ja markkinapotentiaalia.
  • Järjestely kasvattaa Admicomin integraatiokyvykkyyttä, avaten siten uusia mahdollisuuksia yritysostoihin, kumppanuuksien kehittämiseen ja ekosysteemin laajentamiseen.
  • Järjestelyn myötä Admicom -konserni laajentaa tuote- ja palvelutarjoamaansa ja asiakaskuntaansa erityisesti liikkuvan työn toiminnanohjausratkaisuissa strategisilla ydintoimialoilla talotekniikassa ja rakennusteollisuudessa.
  • Konsernin strategiakauden ja pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen tukeminen. Admicomin taloudellisena tavoitteena on vuosien 2021-2023 strategiakaudella keskimäärin yli 20 %:n liikevaihdon kasvu ja 40-50 %:n kannattavuus käyttökatteella mitattuna.


Yritysoston taloudelliset ja liiketoiminnalliset vaikutukset:

Yritysostolla ei ole vaikutusta Admicomin vuodelle 2021 antamaan tulosohjeistukseen. Yhtiö tulee tarkentamaan yritysoston vaikutuksia Admicom konsernin vuoden 2022 liikevaihdon ja kannattavuuden kehitykseen vuoden 2021 tilinpäätöstiedotteen yhteydessä.

Lyhyellä aikavälillä Aitio Finlandin ja Hillavan liiketoiminta jatkuu ennallaan. Admicomin tavoitteena on kuitenkin arviolta vuodet 2022-2023 kestävän integraatio-/siirtymävaiheen päätyttyä hyödyntää Aitio Finlandin kehittäjäresursseja täysimääräisesti yhtiön oman tuotekehityksen ja liiketoiminnan arvonluontikyvyn vahvistamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ulkoisen laskutuksen osuus Aitio Finlandin liiketoiminnasta tulee laskemaan asteittain ja Admicom konsernin yhtiöille tehtävän laskutuksen osuus vastaavasti kasvaa yli ajan. Hillava Oy:n liiketoiminta, asiakkuudet sekä palvelut jatkuvat ja raportoidaan osana Admicom Finland Oy:n liiketoimintaa ja tarjoomaa 22.12.2022 alkaen.

 

Aitio Finland Oy:n tuloslaskelman ja taseen keskeiset tunnusluvut vuosilta 2019-2020

(sis. Hillava Oy:n, joka jakautui Aitio Finland Oy:stä erilliseksi yhtiöksi vuoden 2021 alusta lukien):

 

1 000 EUROA
     
2020
     
2019
Liikevaihto 2 280 1 865
Liiketulos 577 328
Käyttökate 582 360
Omavaraisuusaste-%
 65,3 62,8
Oma pääoma 682 506
Taseen loppusumma 1 044 806


Admicom Oyj
HALLITUS


Lisätietoja antaa:

Petri Aho
Väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja
petri.aho@admicom.fi
+358 44 724 1767



Hyväksytty neuvonantaja:

Oaklins Merasco Oy 
puhelin: 09-6129 670


Admicom Oyj Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen edelläkävijä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön pilvipalveluna toimiva SaaS-pohjainen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja saumattomasti kirjanpitoon asti.

Tytäryhtiömme Tocoman Oy:n kehittämillä kustannuslaskennan ja tuotannonhallinnan ohjelmistoilla on rakennusalalla pitkä historia ja vankka markkina-asema. Yhdistämällä Tocomanin tuotevahvuuksia Adminetin vahvuuksiin, syntyy rakennusalalle kirkkaasti kokonaisvaltaisin pilvipalvelu.

Yhtiöllä on noin 190 työntekijää Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Seinäjoella ja Turussa sijaitsevissa toimipisteissään. Lisätietoa: https://admicom.fi/

Admicomin tiedotteet ja tulosraportit: https://sijoittajille.admicom.fi/tiedotteet-ja-julkaisut/

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet