Lassila & Tikanoja Oyj harkitsee uuden vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua ja julkistaa tarjouksen 2023 erääntyvien joukkovelkakirjojen vapaaehtoisesta takaisinostosta



Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
6.5.2022 klo 9.30

Lassila & Tikanoja Oyj harkitsee uuden vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua ja julkistaa tarjouksen 2023 erääntyvien joukkovelkakirjojen vapaaehtoisesta takaisinostosta

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA TAI MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Lassila & Tikanoja Oyj harkitsee uuden vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua ja julkistaa tarjouksen 2023 erääntyvien joukkovelkakirjojen vapaaehtoisesta takaisinostosta

Lassila & Tikanoja Oyj (“Yhtiö”) suunnittelee laskevansa liikkeeseen uusia euromääräisiä vastuullisuustavoitteisiin sidottuja kiinteäkorkoisia velkakirjoja (“Uudet velkakirjat”). Potentiaalisen liikkeeseenlaskun odotetaan tapahtuvan lähitulevaisuudessa markkinatilanteen niin salliessa. Liikkeeseenlaskun tavoiteltu koko on 75–80 miljoonaa euroa.

Yhtiö tiedottaa samanaikaisesti kutsuvansa 17.9.2023 erääntyvien 50 miljoonan euron 1,250 prosentin velkakirjojen (ISIN: FI4000349089) (“2023 velkakirjat”) haltijat myymään 2023 velkakirjansa käteistä vastaan 6.5.2022 päivätyssä tarjousmuistiossa esitettyjen ehtojen mukaisesti (“Takaisinostotarjous”). Takaisinostotarjouksen mukaisesti Yhtiö esittää hyväksyvänsä kaikki 2023 velkakirjat ostettavaksi, vaikka Yhtiö pidättääkin oikeuden yksin harkintansa mukaan päättää 2023 velkakirjojen hyväksymisestä, mukaan lukien oikeuden olla hyväksymättä ja hankkimatta yhtään 2023 velkakirjaa.

Pätevästi tarjottujen 2023 velkakirjojen ostamisen hyväksymisen edellytyksenä on, rajoituksetta, Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun hinnoittelu. 2023 velkakirjojen takaisinostohinta on 1 005,00 euroa kutakin nimellisarvoltaan 1 000 euron suuruista 2023 velkakirjaa kohden (vain ilmoitusluontoisesti: tuotto ensimmäiseen mahdolliseen nimellisarvosta tapahtuvaan lunastuspäivään (ollen 17.6.2023), joka perustuu takaisinostohintaan ja 23.5.2022 mukaiseen selvityspäivään, on 0,778 prosenttia, ja selvityspäivän poiketessa myös tuotto on eri). Kaikille pätevästi tarjotuille, toimitetuille ja ostettavaksi hyväksytyille 2023 velkakirjoille maksetaan kertyneet ja maksamattomat korot.

Tarjousaika alkaa 6.5.2022 ja päättyy 12.5.2022 klo 16:00 Suomen aikaa (EEST). Takaisinostotarjouksen lopullinen tulos julkistetaan arviolta 13.5.2022. Takaisinostotarjouksen selvityspäivä on ehdollinen Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun toteuttamiselle, ja sen odotetaan tapahtuvan arviolta 23.5.2022.

Järjestelyn tarkoituksena on varautua Yhtiön tulevaisuudessa erääntyvien lainojen takaisinmaksamiseen ja pidentää Yhtiön lainojen keskimääräistä maturiteettiprofiilia.

Danske Bank A/S toimii Takaisinostotarjouksen järjestäjäpankkina ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliike tarjouksentekijän asiamiehenä. Lisätietoja Takaisinostotarjouksesta on saatavilla Takaisinostotarjouksen järjestäjäpankilta.

Danske Bank A/S toimii Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun ainoana pääjärjestäjänä.

Takaisinostotarjouksen järjestäjä:

Danske Bank A/S, + 45 3364 8851

Tarjouksentekijän asiamies:

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 10 513 8794, liabilitymanagement@danskebank.dk

LASSILA & TIKANOJA OYJ

Lisätietoja

Talousjohtaja Valtteri Palin, puh. +358 40 734 7749

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli 812,5 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 171 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

HUOMAUTUS

Tämä tiedote tulee lukea yhdessä ostotarjousasiakirjan kanssa. Tämä tiedote ja ostotarjousasiakirja sisältävät tärkeää tietoa, joka tulee lukea huolellisesti ennen tarjoukseen liittyvän päätöksen tekemistä. Mikäli 2023 velkakirjojen haltija on epävarma tämän tiedotteen tai ostotarjousasiakirjan sisällöstä tai toimista, joihin sen tulisi ryhtyä, 2023 velkakirjojen haltijaa suositellaan itse hankkimaan taloudellista ja oikeudellista neuvontaa, mukaan lukien neuvontaa mahdollisista veroseuraamuksista, meklariltaan, pankin yhteyshenkilöltään, asianajajaltaan, kirjanpitäjältään tai muulta riippumattomalta taloudelliselta, vero- tai oikeudelliselta neuvojaltaan. Luonnollisen henkilön tai yhtiön, jonka 2023 velkakirjoja hallinnoi ja hoitaa meklari, välittäjä, pankki, säilytysyhteisö, asiamies (trust) tai muu asiamies, on otettava yhteyttä kyseiseen tahoon, jos tämä luonnollinen henkilö tai yhtiö haluaa tarjota 2023 velkakirjojaan tarjouksen mukaisesti. Yhtiö, järjestäjäpankki tai tarjouksentekijän asiamies eivät anna mitään suositusta siitä, pitäisikö 2023 velkakirjan haltijoiden tarjota 2023 velkakirjoja tarjouksen mukaisesti.

Tärkeitä tietoja

Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Uudessa‑Seelannissa, Singaporessa tai näihin maihin tai sellaisissa muissa maissa tai sellaisiin muihin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa Uusia velkakirjoja, eikä Uusia velkakirjoja myydä maissa, joissa Uusien velkakirjojen tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Uusia velkakirjoja ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, (“Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tämä tiedote ei ole tarjous Uusista velkakirjoista yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Uusiin velkakirjoihin liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näin ollen tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (“Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (iii) Määräyksen 49(2) artiklan (a)-(d) kohtien mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) ja (iv) muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, “relevantit henkilöt”). Lisäksi tämä tiedote on kaikissa tapauksissa tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka ovat “kokeneita sijoittajia” Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1129 muutoksineen, (“Esiteasetus”) tarkoittamalla tavalla, siten kuin Esiteasetus muodostaa osan Yhdistyneen kuningaskunnan kansallista lainsäädäntöä Euroopan unionista eroamisesta 2018 säädetyn lain (European Union (Withdrawal) Act) mukaisesti. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.