Lassila & Tikanoja Oyj laskee liikkeeseen 75 miljoonan euron vastuullisuustavoitteisiin sidotun 2028 erääntyvän joukkovelkakirjalainan


Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
12.5.2022 klo 18.00

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA TAI MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Lassila & Tikanoja Oyj laskee liikkeeseen 75 miljoonan euron vastuullisuustavoitteisiin sidotun 2028 erääntyvän joukkovelkakirjalainan

Lassila & Tikanoja Oyj (”Yhtiö”) laskee liikkeeseen 75 miljoonan euron suuruisen vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan (”Uusi joukkovelkakirjalaina”). Uusi joukkovelkakirjalaina erääntyy 19.5.2028, sen kiinteä vuotuinen kuponkikorko on 3,375 prosenttia ja emissiokurssi on 99,882 prosenttia.

”Lassila & Tikanoja on ylpeä siitä, että se on yksi ensimmäisistä suomalaisista pörssiyhtiöistä, joka laskee liikkeeseen vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan. Meidän missiomme on tehdä kiertotaloudesta totta, ja vastuullisuus on yhtiön strategian keskiössä. Joukkovelkakirjalainaan kohdistui vahvaa kysyntää Pohjoismaista. Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlasku pidentää lainasalkkumme keskimääräistä maturiteettia ja kannustaa kunnianhimoisten kestävyystavoitteidemme saavuttamiseen” toteaa Yhtiön talousjohtaja Valtteri Palin.

Uusi joukkovelkakirjalaina haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Uudesta joukkovelkakirjalainasta saatavat varat käytetään Yhtiön ulkona olevan, vuonna 2023 erääntyvän 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan osittaiseen takaisinmaksuun sekä yleisiin rahoitustarpeisiin.

Danske Bank A/S toimii Uuden joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskun ainoana pääjärjestäjänä sekä ainoana neuvonantajana vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan viitekehyksen perustamisessa. Viitekehys on riippumattomana arvioijana toimivan Sustainalyticsin arvioima.

LASSILA & TIKANOJA OYJ

Valtteri Palin
Talousjohtaja

Lisätietoja

Valtteri Palin, puh. +358 40 734 7749

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli 812,5 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 171 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi

Tärkeitä tietoja

Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Uudessa‑Seelannissa, Singaporessa tai näihin maihin tai sellaisissa muissa maissa tai sellaisiin muihin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa Uusia velkakirjoja, eikä Uusia velkakirjoja myydä maissa, joissa Uusien velkakirjojen tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Uusia velkakirjoja ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, (“Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tämä tiedote ei ole tarjous Uusista velkakirjoista yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Uusiin velkakirjoihin liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näin ollen tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (“Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (iii) Määräyksen 49(2) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) ja (iv) muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, “relevantit henkilöt”). Lisäksi tämä tiedote on kaikissa tapauksissa tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka ovat “kokeneita sijoittajia” Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1129 muutoksineen, (“Esiteasetus”) tarkoittamalla tavalla, siten kuin Esiteasetus muodostaa osan Yhdistyneen kuningaskunnan kansallista lainsäädäntöä Euroopan unionista eroamisesta 2018 säädetyn lain (European Union (Withdrawal) Act) mukaisesti. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.