Marimekko keskittyy strategiakaudellaan 2023–2027 skaalaamaan kannattavaa kasvuaan


Marimekko Oyj, Pörssitiedote, 6.9.2022 klo 7.46

Marimekko keskittyy strategiakaudellaan 2023–2027 skaalaamaan kannattavaa kasvuaan

Marimekko aikoo seuraavalla strategiakaudellaan 2023–2027 keskittyä skaalaamaan liiketoimintaansa ja kasvua erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Marimekko kertoo tarkemmin tulevien vuosien strategisesta suunnasta sekä tänään julkistetuista uusista pitkän aikavälin taloudellisista tavoitteista 14.9.2022 järjestettävässä pääomamarkkinapäivässään.

Nykyisen strategiakauden aikana 2018–2022 Marimekon tavoitteena on ollut saavuttaa selvästi aiempaa vahvempi kannattava kasvu puhuttelemalla entistä laajempaa asiakaskuntaa. Yhtiön liikevaihto ja kannattavuus ovat kehittyneet vahvasti vuodesta toiseen. Koronapandemian aiheuttamasta haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta vuosi 2021 oli Marimekolle ennätysvuosi, ja yhtiö ylitti taloudelliset tavoitteensa. Avaintekijöitä vahvan kehityksen taustalla ovat olleet pitkäjänteiset panostukset brändin ja lifestyle-mallistojen modernisoimiseksi, digitaalisen liiketoiminnan ja monikanavaisen asiakaskokemuksen vahvistaminen, kansainvälisen bränditunnettuuden kasvattaminen sekä ketterämpien toimintatapojen omaksuminen.

”Erinomaiset taloudelliset tuloksemme osoittavat, että kasvustrategiamme toimii. Tuloksemme ja ympäri maailmaa kasvanut kiinnostus Marimekkoa kohtaan kertovat myös niistä ainutlaatuisista kansainvälisen kasvun mahdollisuuksista, joita megatrendit, kuten digitalisaatio ja kuluttajien arvomaailman muutos, yhtiöllemme avaavat. Tämän vuoksi uusi strategiakautemme tulee keskittymään Marimekko-ilmiön ja liiketoimintamme skaalaamiseen hyväksi havaittua menestysreseptiämme edelleen kehittämällä ja vahvistamalla. Näin voimme tuoda iloa ja voimaannuttaa yhä suurempaa joukkoa ihmisiä ympäri maailmaa”, sanoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko. 

S-C-A-L-E: Viisi strategista menestystekijää liiketoiminnan skaalaamiseksi

Marimekko on määritellyt seuraavat viisi strategista menestystekijää, joihin keskittymällä yhtiö aikoo skaalata kasvuaan seuraavan strategiakauden aikana.

S: Määrätietoinen vastuullisuustyö tukee Marimekon pitkän aikavälin menestystä

Marimekko haluaa olla eturintamassa kehittämässä yhä vastuullisempia tuotteita ja toimintatapoja ja uskoo, että vastuullisuus myös avaa uusia arvoa luovia liiketoimintamahdollisuuksia. Omistautumisensa osoituksena Marimekko on sitoutunut Science Based Targets -aloitteeseen asettaakseen tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

C: Terävöitetty luova visio laajemman globaalin asiakaskunnan puhuttelemiseksi

Marimekko jatkaa terävöitetyn luovan vision vahvistamista laajemman globaalin asiakaskunnan puhuttelemiseksi muoti Marimekko-lifestylen viestinnällisenä keihäänkärkenä. Tämä tarkoittaa muun muassa mallistojen modulaarisuuden kehittämistä palvelemaan yhä paremmin markkina- ja kanavakohtaisia asiakastarpeita sekä vastuullisuuden entistäkin vahvempaa integroimista design-periaatteisiin.

A: Kasvun kiihdyttäminen Aasiassa

Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue ovat edelleen yhtiön päämarkkina-alueita samalla, kun kansainvälisen kasvun tärkeimpänä maantieteellisenä alueena Marimekko keskittyy Aasiaan. Kasvava markkina, vahva brändin sopivuus ja toimiva loose franchise -partnerimalli luovat hyvän perustan monikanavaisen kasvun kiihdyttämiselle Aasiassa. Marimekko lähestyy markkina-alueita suurimpien kaupunkien kautta ja keskittyy sekä kasvamaan olemassa olevilla markkinoilla että pidemmällä aikavälillä tarkastelemaan uusien markkinoiden avaamista Aasiassa.

L: Rakkaus Marimekko-elämään

Yhtiön viestintä pohjaa Marimekon arvopohjaiseen, uniikkiin bränditarinaan, jonka keskiössä ovat optimismi ja kuviosuunnittelu. Luovat brändikokemukset, jotka liittävät Marimekon kullakin markkinalla paikalliseen taiteeseen, kulttuuriin ja yhteisöön, mahdollistavat yhtiön erottautumisen samalla kun erilaiset brändiyhteistyöt tutustuttavat uutta asiakaskuntaa Marimekkoon. Merkityksellinen yhteinen toiminnan tarkoitus ja arvot, luovuuden ja sisäisen yrittäjyyden kulttuuri sekä yhtiön työ monimuotoisuuden, tasa-arvon ja mukaan ottamisen edistämiseksi luovat vahvan perustan Marimekon tulevaisuuden menestykselle.

E: Arvoketjun digitalisointi monikanavaisen kasvun sekä tehokkuuden vauhdittamiseksi

Yhtiön jakelustrategian ytimessä on yhtiön itsensä tai sen partnereiden operoima monikanavainen Marimekko-vähittäismyynti. Valikoidut ja yhä useammin verkossa toimivat jälleenmyyjät puolestaan laajentavat Marimekon tuotteiden saatavuutta ja tavoittavat uusia asiakkaita. Myös digitalisoituneessa liiketoiminnassa fyysisillä myymälöillä on tärkeä rooli brändikulttuurin sydäminä, jotka myös osaltaan vauhdittavat verkkomyyntiä. Marimekko työskentelee aktiivisesti eri tavoin kiihdyttääkseen yhtiön laajempaa digitalisaatiota, sillä uudet teknologiat ja data tuovat kiinnostavia mahdollisuuksia, jotka hyödyttävät yhtiön koko arvoketjua ja asiakaskokemuksen saumattomuutta.

”Keskittymällä tulevina vuosina tunnistamaamme viiteen strategiseen menestystekijään voimme tukea kannattavaa kasvuamme ja edetä kohti visiotamme olla maailman kiehtovin lifestyle-designbrändi, joka on tunnettu rohkeista kuvioistaan. Uskomme, että epävarmassa maailmassa Marimekon voimaannuttava missio on entistä merkityksellisempi. Käymme innolla työhön Marimekon kasvun skaalaamiseksi seuraavien vuosien aikana”, sanoo Tiina Alahuhta-Kasko, Marimekon toimitusjohtaja.

Yhtiö seuraa tarkasti erityisesti yleisen taloudellisen tilanteen, kuluttajien luottamuksen ja ostovoiman kehittymistä̈ ja sopeuttaa toimintaansa ja suunnitelmiaan olosuhteiden mukaan.


Lisätietoja:

Pääomamarkkinapäivän lisäksi yhtiön toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko ja talousjohtaja Elina Anckar vastaavat median ja sijoittajien kysymyksiin 6.9.2022 kello 9–11.

Tiina Alahuhta-Kasko, toimitusjohtaja, p. 09 758 71
Elina Anckar, talousjohtaja, p. 09 758 7261

Lotta Roitto, Marimekon viestintä, p. 09 7587 233, lotta.roitto@marimekko.com

JAKELU:
Keskeiset tiedostusvälineet

Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli 152 miljoonaa euroa ja tuotteiden brändimyynti 376 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on noin 150 eri puolilla maailmaa, ja verkkokauppa palvelee asiakkaita 35 maassa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka. Konsernin palveluksessa on noin 410 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com