Tulosvaroitus: Vanhojen ohjelmistotoimitusprojektien kannattavuushaasteet ja ohjelmistolisenssien uusmyynnin lasku heikentävät toisen vuosipuoliskon näkymiä. QPR Software Oyj laskee tulosohjeistustaan vuodelle 2022









QPR SOFTWARE OYJ                                         PÖRSSITIEDOTE                                7.9.2022 KLO 16





SISÄPIIRITIETO




Yhtiö on joutunut uudelleenarvioimaan useampien vuoden 2020 aikana ja vuoden 2021 alussa solmittujen sopimusten ja niihin liittyvien ohjelmistotoimitusprojektien laskutusta ja kannattavuutta, mikä heikentää konsultointiliiketoiminnan ja ohjelmistoylläpidon näkymiä vuodelle 2022.

Yhtiön strategian mukainen vahva fokus SaaS (Software as a Service) -liiketoiminnan kasvattamiseen on muuttanut uusasiakashankinnan painopisteen SaaS-sopimuksiin ohjelmistolisenssikauppojen sijaan. Lisäksi QPR Softwaren toimintaympäristö on jatkunut haastavana. Euroopassa yleisesti lisääntynyt toimintaympäristön epävakaus Ukrainan sodasta, kasvavasta inflaatiosta ja koronaviruspandemian jälkiseurauksista johtuen luo edelleen epävarmuutta uusasiakashankinnassa.

Edellä mainituista seikoista johtuen yhtiö arvioi vuoden 2022 liikevaihdon ja liikevoiton jäävän aiemmasta arviosta. Yhtiön strategian keskiössä oleva SaaS-kasvu ei riitä tässä vaiheessa kompensoimaan laskevia liikevaihtoeriä. Yhtiö käynnistää toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi ja tiedottaa tähän liittyvistä toimista myöhemmin.


Uusi tulosohjeistus vuodelle 2022:

QPR Software Oyj odottaa liikevaihdon ja liiketuloksen jäävän selvästi vuoden 2021 raportoiduista tunnusluvuista (liikevaihto vuonna 2021: 9 140 tuhatta euroa, liiketulos 2021: -1 248 tuhatta euroa) ja SaaS-liikevaihdon kasvavan 25-35 % vuoteen 2021 verrattuna (2021: 1 283 tuhatta euroa).


Aikaisempi, 22.04.2022 julkaistu tulosohjeistus vuodelle 2022:

Perustuen myynnin kasvaneeseen tarjouskantaan, jatkuviin asiakastuottoihin ja konsultoinnin varausasteeseen, QPR Software arvioi liikevaihtonsa kasvavan vuonna 2022 (2021: 9 140 tuhatta euroa) SaaS-liikevaihdon kasvun tukemana


QPR julkistaa vuoden 2022 tammi-syyskuun osavuosikatsauksen 21.10.2022.





Lisätietoja:

QPR Software Oyj

Jussi Vasama

Toimitusjohtaja

Puh. +358 50 380 9893

QPR Software Oyj (Nasdaq Helsinki) tarjoaa asiantuntijapalveluja ja ratkaisuja toiminnan johtamiseen ja kehittämiseen, sekä muutoshankkeiden ja operatiivisen toiminnan tukemiseen. Näiden tueksi QPR Software toimittaa yli 50 maassa strategian toimeenpanon, tulos- ja prosessijohtamisen, prosessianalyysin sekä kokonaisarkkitehtuurin ratkaisuja tukevia ohjelmistoja.

Dare to improve. www.qpr.com/fi/




JAKELU


Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.qpr.com/fi