Hannuksesta Finnooksi – SATOn uusimmat vuokra-asunnot valmistuvat meren tuntumaan


SATO Oyj, Lehdistötiedote 13.5.2024 klo 9.00

Espoon Finnoo muuttuu rivitalolähiöstä kestäväksi kaupunkiympäristöksi, kun alueen ensimmäiset SATOn kerrostalot valmistuvat syksyllä. Peijinkuja 6:n ja 10:n vuokrakodit on suunniteltu energiatehokkuuteen ja muuntojoustavuuteen panostamalla.

Hannuksena ja Suomenojana aiemmin tunnettu Finnoo sijaitsee Länsiväylän ja meren välissä Espoossa. Alueelle on jo valmistunut asuntoja noin tuhannelle asukkaalle ja parhaillaan rakenteilla on koteja noin kahdelle tuhannelle seuraavalle. SATOn uudet vuokra-asunnot valmistuvat Peijinkuja 6:een syyskuussa 2024. Tontilla aiemmin olleet rivitalot on purettu ja tilalle nousee 136 kerrostalokotia.


”Peijinkujan kodit ovat pitkän ja mielenkiintoisen kehitystyön tulos”, kertoo SATOn investoinneista vastaava liiketoimintajohtaja Arto Aalto. ”Laadimme vanhalle rivitaloalueelle kaavan yhdessä Espoon kaupungin kanssa, ja jo suunnitteluvaiheessa panostimme talojen energiatehokkuuteen, vuosikymmeniä kestäviin rakennusratkaisuihin sekä muuntojoustavuuteen.”

Osa Peijinkujan yksiöiden betoniseinistä on korvattu asuntojen välisillä kevyillä seinillä, joiden avulla kodit voi tulevaisuudessa yhdistää isommiksi vuokra-asunnoiksi, jos isompien huoneistojen tarve kasvaa.

”Sen lisäksi, että olemme itse innoissamme näiden kotien ominaisuuksista, uskomme että ne kiinnostavat myös asukkaita. Talojen A-energialuokka sekä erinomainen sijainti metroaseman vieressä ja noin kilometrin päässä merenrannasta tekee näistä SATOkodeista houkuttelevan monia eri asioita arvostaville asiakkaillemme”, Aalto iloitsee. ”Eikä autoilijaakaan ole unohdettu: talojen porraskäytävästä pääsee hissillä suoraan pysäköintilaitokseen, jonka kaikilla autopaikoilla on sähköauton latausmahdollisuus.”

Peijinkuja 6:n kodit ovat muuttovalmiita 1.9. ja 1.10. alkaen. Naapuritalon, Peijinkuja 10:n 120 SATOkotia valmistuu lähempänä vuoden loppua.


Kuva: ARCO Architecture Company

”Uudisrakentaminen on hiljentynyt voimakkaasti, eikä SATOkaan ole käynnistänyt uusia rakennushankkeita lokakuussa 2022 tehdyn päätöksen jälkeen”, Aalto toteaa lopuksi. ”Asuntoa etsivälle onkin nyt tärkeä pohtia, haluaako olla kotinsa ensimmäinen asukas, sillä uusia asuntoja ei välttämättä ole pian enää tarjolla ollenkaan. Sekin voi olla yksi hyvä syy tutustua Finnoon uusiin SATOkoteihin.”

Katso Peijinkujan valmistuvat vuokra-asunnot ›

Tutustu Espoon kaupungin Finnoo-havainnevideoon YouTubessa ›


Lisätietoja:

Arto Aalto, liiketoimintajohtaja, investoinnit, SATO Oyj
p. 0201 34 4392, etunimi.sukunimi@sato.fi

SATO Oyj on vastuullisen vuokra-asumisen asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista vuokranantajista. SATO omistaa yli 25 000 vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

SATOn tavoitteena on tarjota erinomainen asiakaskokemus ja kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot kaupungissa hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä. Edistämme kestävää kehitystä ja toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa.

SATO investoi kannattavasti, vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Kasvatamme omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla. www.sato.fi