Fingrid perii kantaverkkomaksut heinä-joulukuussa


Pörssitiedote 22.5.2024

Fingrid on päättänyt periä voimassa olevan hinnoittelun mukaiset kantaverkkomaksut asiakkailtaan heinä-joulukuussa 2024. Yhtiö on aikaisemman ilmoituksensa mukaisesti jättänyt perimättä vuoden 2024 tammi-, helmi- ja kesäkuun kantaverkkomaksut.

Fingrid ilmoitti 21.9.2023 jättävänsä perimättä kantaverkkomaksut vuoden 2024 tammikuun, helmikuun ja kesäkuun osalta ja suunnittelevansa kolmen muun kuukauden kantaverkkomaksujen perimättä jättämistä vuoden 2024 toisella puoliskolla.

Energian hinnan vaihtelut ja suuret siirtovolyymit kantaverkossa ovat lisänneet epävarmuutta Fingridin markkinaehtoisissa kuluerissä. Päätös periä kantaverkkomaksut heinä-joulukuussa 2024 perustuu sähköjärjestelmän laajenemisen ja sääriippuvan sähkön tuotannon kasvun mukanaan tuomaan kantaverkkotoiminnan kustannusten nousuun sekä vaadittavien kantaverkkoinvestointien toteuttamiseen.

Fingridille kertyi poikkeuksellisen suuri määrä sähkön hintaeroista aiheutuvia pullonkaulatuottoja vuonna 2022 Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Viron välisiltä sähkönsiirtoyhteyksiltä. Kertyneet pullonkaulatuotot ovat mahdollistaneet kantaverkkomaksujen perimättä jättämisen alkuvuonna 2024. Fingrid on käyttänyt 1.1.2022-31.3.2024 välisenä aikana pullonkaulatuloja asiakkaiden hyväksi alentuneena kantaverkkomaksuna yhteensä noin 750 miljoonan euron edestä.

Fingrid käyttää kertyneitä pullonkaulatuottoja myös jatkossa asiakkaidensa hyväksi. Energiavirasto päättää Fingridille kertyneiden pullonkaulatuottojen käytöstä EU-sääntelyn mukaisesti investointeihin, kustannusten kattamiseen ja kantaverkkomaksuja alentamiseen.

Sääriippuvan uusiutuvan sähkön tuotannon kapasiteetti on kasvanut voimakkaasti viime vuosina lisäten vaihtelua sähkön hinnassa ja kantaverkkosiirtojen määrässä. Fingridin saamien liityntäkyselyjen määrä osoittaa sähkön tuotannon ja kulutuksen kasvavan tulevaisuudessa, mikä vaatii investointeja kantaverkkoon. Fingridin investointiohjelman toteuttaminen etenee, ja investointitaso kasvaa vuoden 2024 aikana.

Energia-alan toimintaympäristön muutos yhdessä mainitun kehityksen kanssa heikentää toiminnan kustannusten ennustettavuutta. Yhtiönkustannusten vaihtelu vaikuttaa luonnollisesti asiakashinnoitteluun lisäten tarvetta hinnoittelumuutoksille.

Fingridin kantaverkkopalvelun asiakkaita ovat sähkön tuottajat, alueelliset verkkoyhtiöt ja sähkön suurkuluttajat. Kotitaloudet eivät ole suoraan Fingridin asiakkaita, ja kotitalouksen sähkön hinnasta Fingridin kantaverkko-osuus on noin kaksi prosenttia.

Lisätietoja:
Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5213
Johtaja, Jussi Jyrinsalo, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5118
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi