Incap Oyj: Incap Electronics Estonialle vastuullisen yrittäjyyden hopeinen tunnustus


Incap Oyj          Lehdistötiedote       17.6.2021 klo 12.30


Virossa toimiva the Responsible Business Forum on myöntänyt hopeisen tunnustuksen Incap Corporationin sivuliikkeelle, Incap Electronics Estonialle.

Incap Corporationin Viron tehtaan toimitusjohtaja Greg Grace kommentoi tunnustusta mainiten sen olevan suuri kunnia. Se myös kuvaa hyvin yrityksessä tehtyä erinomaista työtä, sillä vastuullinen yrittäjyys on aina ollut olennainen osa Incapin liiketoimintastrategiaa.

”Tiimimme on jo pitkään keskittynyt liiketoimintamme kannalta olennaisimpiin vastuullisuuteen liittyviin asioihin eli taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Kun ensimmäisen kerran saimme pronssimerkin vuonna 2019, asetimme tavoitteeksemme parantaa toimintaamme jatkuvasti, ja on upeaa, että tänä vuonna saavutimme hopeamerkin”, Grace sanoi.

Incap perusti yritysvastuuohjelman vuonna 2020 säilyttääkseen asemansa luotettuna kumppanina alalla ja vastatakseen kaikkien sidosryhmiensä kasvaviin odotuksiin myös tulevaisuudessa. ”Tämä on tärkeä askel kohti Incapin kestävämpää tulevaisuutta, ja keskeiset teemat ja raportoinnin viitekehys ovat tässä avuksi", Grace totesi.

100 henkilöä työllistävä Incap Estonia on tärkeä työnantaja Saarenmaalla. Saarenmaan tehtaalla tuotetaan yrityksen asiakkaille vuosittain miljoonia piirilevyjä eli elektronisten laitteiden ”aivoja” ja muita valmiita tuotteita. "Meille on tärkeää tarjota työntekijöillemme mielekästä työtä, hyvät työolot sekä tehdä osuutemme paikallisyhteisön hyväksi. Olemme esimerkiksi yksi suurimmista paikallisista työnantajista. Parannamme jatkuvasti työympäristöämme ja tuemme Viron elektroniikkateollisuuden työntekijöiden lasten koulutusta”, Grace sanoi.

"Koska olemme suuri teollisuusyritys, haluamme keskittyä myös ympäristöjalanjälkemme pienentämiseen", Grace huomautti. "Olemme esimerkiksi onnistuneet saavuttamaan merkittäviä tuloksia energian kokonaiskulutuksen vähentämisessä tuotannon siirryttyä käyttämään LED-valaistusta." Gracen mukaan nämä ovat vain muutamia esimerkkejä Incap Estoniassa tehdyistä ja suunnitelluista toimenpiteistä vastuullisen liiketoimintastrategian tavoitteiden saavuttamiseksi.

Virossa toimiva Responsible Business Forum jakaa kulta-, hopea- ja pronssitason laatupalkinnot useisiin eri kategorioihin perustuvan arvion pohjalta. Nämä kategoriat ovat yrityksen hallintotapa, yrityksen ilmasto- ja ympäristötoimet sekä yrityksen suhteet yhteiskuntaan ja sosiaaliseen ympäristöönsä.

Kilpailun arviointimenetelmät on kehitetty yhteistyössä kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa noudattaen YK:n Global Compact -aloitteen, ESG-arvioinnin viitekehysten ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden periaatteita. 


Lisää tietoa Incap Oyj:n yritysvastuustrategiasta: https://incapcorp.com/fi/yritysvastuuraportti/


INCAP LYHYESTI

Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Isossa-Britanniassa, Slovakiassa ja Hong Kongissa, ja sen palveluksessa on noin 1 900 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.