Incap Oyj: Incap Estonia palkittiin parhaana ulkomaisena investoijana Vuoden yrittäjä 2022 -kilpailussa Virossa


Incap Oyj                        Lehdistötiedote                 21.10.2022 klo 14.00

Incap Oyj: Incap Estonia palkittiin parhaana ulkomaisena investoijana Vuoden yrittäjä 2022 -kilpailussa Virossa

Incap Electronics Estonia valittiin vuoden parhaaksi ulkomaiseksi investoijaksi Viron elinkeinoelämän kehityssäätiön (EAS) ja Viron työnantajien keskusliiton vuosittain järjestämässä Vuoden yrittäjä -palkintogaalassa. Vuoden yrittäjä -palkinto on Viron arvostetuin yrityksille myönnettävä tunnustus.

Incap Electronics Estonian toimitusjohtaja Greg Gracen mukaan yritys arvostaa suuresti saamaansa tunnustusta. “Olemme todella iloisia saamastamme palkinnosta ja haluamme kiittää tuomaristoa. Haastavan maailmantilanteen liiketoimintaan ja toimitusketjuun kohdistamista paineista huolimatta olemme suoriutuneet hyvin ja päivitämme parhaillaan myös tuotantotilojamme vastaamaan kasvavaan kysyntään. Haluaisin kiittää yhteistyökumppaneitamme ja upeaa tiimiämme Incap Estoniassa. Emme olisi mitenkään päässeet näin pitkälle ilman teitä”, Grace lisää.

Tuomariston puheenjohtaja ja EAS:n ja KredExin johtaja Lauri Lugnan mukaan yksi syy Incapin valintaan oli se, että yritys on johtava alallaan ja edistää laajemmin koko sektorin näkyvyyttä. "Incap on useamman vuoden aikana investoinut huomattavasti Viroon ja investoi jatkuvasti myös nuoriin kykyihin, alueen kehittämiseen ja innovaatioon sekä vihreään ja digitaaliseen siirtymään", Lugna sanoo.

EAS:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Kristi Tiivas lisää: “Yritys on selkeästi tulevaisuuteen suuntautunut ja on kääntänyt katseensa myös kohti Kuuta. Vihreään teknologiaan panostaminen heille tärkeätä, ja yritys on esimerkiksi osallistunut kevyiden sähköajoneuvojen ja aurinkovoimalla toimivien autojen kehittämiseen. Lisäksi yritys panostaa myös paikalliseen yhteisöön sekä uusiin nuoriin osaajiin.”

EAS:n ja Viron työnantajien keskusliiton vuosittain järjestämällä kisalla on pitkät perinteet Virossa. Tämänvuotinen oli järjestyksessä kahdeskymmenesseitsemäs. Kilpailu on tarkoitettu virolaisille yrityksille, jotka menestyvät haasteista huolimatta nimenomaan nerokkaiden ideoiden ja jatkuvan peräänantamattoman työn ansiosta. Ulkomaisen investoijan palkinto on tarkoitettu nimenomaan sellaisille yrityksille, jotka ovat osittain ulkomaisessa omistuksessa, mutta toimivat Virossa ja ovat tehneet merkittäviä investointeja viimeisen kolmen vuoden aikana.

Kilpailuprosessi oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa ehdokkaat esittivät taloustietonsa ja perustelunsa, miksi juuri heidät tulisi valita kategoriansa voittajaksi. Ensimmäisen vaiheen päätteeksi valittiin 10 parasta, ja valintaa seuraavien yritysvierailujen aikana perehdyttiin yrityksen saavutuksiin kilpailun sääntöjen mukaisesti. Kolme parasta pääsi jatkoon, ja lopuksi kilpailun tuomaristo valitsi voittajan kussakin kategoriassa.

Lisää tietoa Vuoden yrittäjä -kilpailusta: https://eas.ee/ettevotluseauhind/en/ 

Greg Grace, Incap Estonian toimitusjohtaja, kuvat: https://photos.app.goo.gl/7h6P3vkjzpxdXZtu8

Incapin Viron tehdas, kuvat: https://photos.app.goo.gl/As4ywa69uGUydux68 

INCAP OYJ

Lisätietoja antavat (englanniksi):
Greg Grace, Incap Viron toimitusjohtaja, puh. +372 516 3643
Otto Pukk, Incap-konsernin toimitusjohtaja, puh. +372 508 0798 

INCAP LYHYESTI 

Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Hong Kongissa, ja sen palveluksessa on noin 2 500 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.