Nokian teettämän tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat valmiita langattomaan kaupankäyntiin


Matkapuhelinten käyttäjät hyväksyvät langattoman kaupankäynnin eli mahdollisuuden maksaa tavaroita ja palveluita matkapuhelimen avulla, osoittaa Nokian teettämä tutkimus. Tutkimuksen mukaan useammat ihmiset ovat halukkaita maksamaan ostoksistaan matkapuhelimella kuin tekemään ostoksia Internetistä. Tutkimus vahvistaa käsityksen, jonka mukaan operaattorit voivat jatkossa odottaa lisätuloja langattomasta kaupankäynnistä.

Tutkimuksen teki Britannian johtava markkinatutkimuslaitos MORI. Tulosten mukaan valmius langattomaan kaupankäyntiin on kahdeksan kertaa suurempi kuin Internetistä ostoksia tekevien määrä nykyisin. Tutkimuksen mukaan 90 prosenttia kiinnostuneista oli valmiita maksamaan langattoman kaupankäynnin mahdollisuudesta.

Tutkimusta varten MORI haastatteli kaikkiaan 11 000 ihmistä Britanniassa, Etelä-Koreassa, Italiassa, USA:ssa, Brasiliassa ja Suomessa.

Tavoitteena oli selvittää käyttäjien näkemyksiä langattomista kaupankäynnistä, mikä tietyissä maissa on lähitulevaisuutta. Nokia halusi selvittää erityisesti ihmisten asenteita erilaisia langattoman kaupankäynnin palveluita kohtaan sekä kartoittaa mahdollisia pelkoja ja muita langattoman kaupankäynnin esteitä. Lisäksi haluttiin selvittää palvelujen kysyntää.

Tutkimuksen mukaan matkapuhelinkäyttäjien mielestä langaton kaupankäynti täydentää muita etäostamisen mahdollisuuksia, kuten Internetiä. Vastaajat suosivat kaupankäynnin paikallisia palveluita, mihin langaton kaupankäynti soveltuukin erinomaisesti. Maksutavan valintaan vaikuttavat maksun suuruus ja laskutustapa, mutta useimmat ovat valmiita maksamaan langattoman kaupankäynnin mukavuudesta. Kuluttajat arvostavat mahdollisuutta käyttää matkapuhelinta ostamisen apuvälineenä.

Tutkimuksen mukaan mukavuus ja kontrollimahdollisuus ovat keskeisiä langattoman kaupankäynnin hyväksymisessä. Vastaajat näkivät langattoman kaupankäynnin mahdollisuutena välttää käteisen rahan kuljettamista tai jonottamista, mahdollisuutena kontrolloida kuluja ja mahdollisuutena käyttää palveluita kaikenlaisissa, yllättävissäkin tilanteissa. Markkinasta riippuen 24 - 54 % vastaajista sanoi olevansa valmis tekemään yli 25 dollarin ostoksia matkapuhelimella.


Lisätietoja antaa:

Nokia Networks
Viestintäosasto
Puh. 07180 38195
Sähköposti: nokia.networks@nokia.com

www.nokia.com

Recommended Reading