Nokia suunnittelee kilpailukykyä vahvistavia uudelleenjärjestelyitä Salossa
| Source: Nokia Oyj
Suunnitelluista muutoksista johtuen Nokia aloittaa YT-neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa Salossa. Mahdollisten muutosten arvioidaan vähentävän Nokian henkilöstön tarvetta Salossa yhteensä enimmillään noin 260 hengellä. Nokia odottaa suunniteltujen muutosten toteutuvan vuoden 2002 ensimmäisen puoliskon loppuun mennessä.
"Markkinajohtajuutemme ja vahvan taloudellisen asemamme varmistamiseksi meidän on jatkuvasti kehitettävä kilpailukykyämme kaikin mahdollisin keinoin. Tavoitteenamme on hyödyntää johtavaa asemaamme matkapuhelinalalla ja edelleen kasvattaa maailmanlaajuista markkinaosuuttamme", sanoi Anssi Vanjoki, Nokia Mobile Phonesin Euroopan ja Afrikan alueen johtaja.
"Suunniteltujen uudelleenjärjestelyjen avulla pyrimme lisäämään edelleen toimintojemme tehokkuutta ja tuottavuutta Salossa ja siten varmistamaan yksikön kilpailukyvyn jatkossakin. Jatkuvat toimenpiteet kustannusjohtajuutemme vahvistamiseksi myös tulevaisuudessa ovat välttämättömiä tällä haasteellisella toimialallamme, jolla kilpailu koko ajan kiristyy."
Salon tehdas on yksi Nokian yhdeksästä matkapuhelintehtaasta maailmassa. Nokian palveluksessa Salossa on tällä hetkellä noin 5.200 työntekijää.
Lisätietoja:
Nokia Mobile Phones
Viestintäjohtaja Tapio Hedman
Puh. 07180 45750
www.nokia.fi
Recommended Reading
-
French telecom operator Free joins Nokia’s Network as Code API ecosystem Nokia’s Network as Code platform enables secure, standardized access for developers and enterprises to leverage Free’s...
Read More -
Press Release Demands of AI supercycle spur cross-industry consensus to evolve US and European network infrastructure - new study New research commissioned by Nokia surveying more than 2,000...
Read More