Vuoden 2011 yritysjohtaja ja yritys valittu


Lehdistötiedote
7.11.2011

Yrittämisen tulevaisuus -seminaarissa julkistettiin maanantaina Vuoden yritysjohtaja 2011 ja Vuoden yritys 2011. Kilpailuraadin valitsemat voittajat ovat toimitusjohtaja Risto Harvia ja Ledil Oy.

Risto Harvia

Risto Harvia (s. 1948) on Muuramessa toimivan Harvia Oy:n toimitusjohtaja. Harvia kuuluu maailman suurimpiin kiuasvalmistajiin, jonka tuotteita viedään kymmeniin maihin. Risto Harvia on johtanut vuonna 1950 perustettua perheyritystä vuodesta 1998. Harvia Oy:n liikevaihto vuonna 2010 oli lähes 40 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 180.

Kilpailuraati toteaa, että Risto Harvian johdolla Harvia Oy on laajentanut tuotekonseptiaan kiukaista kylpyhuonesaunoihin ja saunasisustuksiin. Yritys on kireässä kilpailutilanteessa pystynyt sekä aikaansaamaan että säilyttämään huippukorkean kannattavuustason. Vuosien 2008-2009 taantumasta Harvia Oy toipui nopeasti. Vahva tuotekehitys sekä motivoitunut ja sitoutunut henkilöstö tukevat Harvia Oy:n tavoitetta vahvistaa edelleen markkina-asemaansa uusilla innovatiivisilla tuotteilla.

www. harvia.fi

Ledil Oy

Salossa toimiva Ledil Oy valmistaa ja toimittaa led-valaistusteollisuudelle komponentteja. Asiakkaina on valaisinteollisuusyrityksiä kaikkialla maailmassa, ja vientiin menee yrityksen lähes koko tuotanto. Vuonna 2002 perustettu Ledil on viime vuosina kasvanut poikkeuksellisen nopeasti; viidessä vuodessa liikevaihto on 8-kertaistunut 6,4 miljoonaan euroon. Myös kannattavuus on hyvällä tasolla.

Kilpailuraadin mukaan Ledilin menestystekijät ovat asiakaslähtöisyys, osaava henkilöstö kasvun moottorina sekä sitoutunut omistajajohto. Tulevalle menestykselle luo pohjaa led-markkinoiden räjähdysmäinen kasvu. Ledil uskoo kasvavansa myös jatkossa markkinoita nopeammin eli yli 70 prosentin vuosivauhtia.

www. ledil.fi

Yrittämisen tulevaisuus

Yrittämisen tulevaisuus on OP-Pohjola-ryhmän ja Kauppalehden yhteinen pk-yrittäjien ja yrityselämän vaikuttajien tulevaisuutta tarkasteleva seminaari. Valtakunnalliseen seminaariin osallistuu vuosittain satoja pk-yrittäjiä ja yritysjohtajia eri puolilta Suomea. Kilpailut toteuttaa Kauppalehti/Balance Consulting, ja voittajat valitsee yhdessä nimetty kilpailuraati. Seminaarin esiintyjinä on valtiovallan ja liike-elämän edustajia, yrityspäättäjiä ja yrittäjiä.

Lisätietoja: Liiketoimintajohtaja Tony Vepsäläinen, OP-Pohjola, p. 010 252 4020,
Johtaja Ari Rajala, Balance Consulting, p. 040 505 8289


OP-Pohjola-ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, joka tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen kokonaisuuden pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalveluja. Ryhmän perustehtävänä on edistää omistajajäsenten, asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Tavoitteena on tarjota markkinoiden paras ja monipuolisin keskittämisetujen kokonaisuus. OP-Pohjola-ryhmän muodostavat noin 200 osuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö OP-Pohjola osk tytär- ja lähiyhteisöineen, joista suurin on pörssinoteerattu Pohjola Pankki Oyj. Ryhmässä työskentelee yli 12 000 työntekijää. OP-Pohjolan vuoden 2010 tulos ennen veroja oli 575 miljoonaa euroa ja tase 84 miljardia euroa 31.12.2010. Ryhmällä on yli 4 miljoonaa asiakasta.

GlobeNewswire

Recommended Reading