OP-Pohjolan erikoissijoitusrahasto OP-Vuokratuotto on ostanut yli 800 asunnon kiinteistösalkun Probus Holdingilta. Sijoitusyhtiö Probus Holdingin suurimmat omistajat ovat Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia, OP-Henkivakuutus, OP-Eläkesäätiö, OP-Eläkekassa sekä Keravan kaupunki. Kauppa on sovittu on 19.6.2014 ja omistusoikeudet siirtyvät 1.9.2014.
Salkku käsittää yli 20 kokonaista asuinkiinteistöä, joissa on asuntojen lisäksi myös 4 liiketilaa. Kiinteistöistä reilu puolet sijaitsee pääkaupunkiseudulla, ja ne ovat keskimäärin noin 10 vuoden ikäisiä ja hyväkuntoisia.
- Noin vuoden toiminut OP-Vuokratuotto on ollut sijoittajien suosiossa. Sen sijoituspääoma on jo noin 200 miljoonaa euroa, ja tämän kaupan yhteydessä rahasto tehostaa pääoman käyttöä myös lainarahoituksella. Rahasto on jo merkittävä kiinteistösijoittaja Suomessa. Rahasto-osuuksien omistajat hyötyvät rahaston kasvusta, sillä se mahdollistaa hyvän hajautuksen ja tässä sijoituslajissa tärkeät mittakaavaedut, OP-Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Samuli Sipilä sanoo.
- Rahasto hankkii kiinteistöjä markkinoilta, mutta se rakennuttaa niitä myös itse. Alkuvuodesta rahasto sopi esimerkiksi 59 asunnon kohteen rakennuttamisesta Lappeenrantaan, täydentää salkunhoitaja Antero Tenhunen.
OP-Vuokratuotto on erikoissijoitusrahasto, joka sijoittaa varansa pääasiassa asuntoihin, toimitiloihin ja asuntojen rakentamiseen Suomessa. Rahasto on tuottorahasto, joka jakaa vuosittain realisoituneesta tuloksestaan vähintään 75% osuudenomistajille. Rahasto-osuuksia voi merkitä neljä kertaa vuodessa. Minimimerkintä on 30000 euroa. Rahaston sijoitustoiminnasta vastaa Pohjola Kiinteistösijoitus Oy.
Lisätietoja:
Samuli Sipilä, toimitusjohtaja OP-Rahastoyhtiö, puhelin 040 771 1764
Antero Tenhunen, salkunhoitaja, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, puhelin 0500 848 486
Markku Mäkiaho, toimitusjohtaja, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, puhelin 050 529 2055